Sivut

tiistaina, lokakuuta 02, 2012

Todelliset prinsessat

Muutto on nyt muutaman kommervenkin siivittämänä hoidettu ja pääsen taas poneilemaan kunnolla. Ja kirjoittelemaan blogiin, jota olenkin kaivannut!

Kahdessa eri lotissa tuli minulle ensimmäiset prinsessaponini, eli Princess Ponies-sarjan kaunokaisia. Nämä kumpikin on ensimmäisestä (eli 5. vuoden) setistä. En ole mikään tinselien ystävä, joten nämä ponit eivät ole koskaan olleet suosikkejani. Mutta livenä ne ovat yllättävän kauniita.

Princess Primrose tuli minulle häntä nyrhittynä, joten laitoin tammalle uuden hännän. En laittanut siihen tinseliä, mikä toisaalta saa hännän erottumaan liiaksi harjasta (lisäksi kuvassa se näyttää eri väriseltä). Mutta pidän siitä itse enemmän noin, joten hyllyyn tämä kelpaa tälläisenään.  Ehkä hankin joskus häntään tinselitkin, jos alkaa liikaa häiritsemään.

Tullessaan poni oli pintalikainen ja tavanomainen taikasieneily hoiti homman.

Euroopassahan ponin nimi on Princess Ruby.


Toisena saman sarjan prinsessana minulle tuli oma suosikkini tästä sarjasta, eli Princess Tiffany.

Euroopassa tätä neitoa myytiin nimellä Princess Pearl. Tämäkin poni oli tullessaan pintalikainen ja puhdistuksen ja karvojen laiton jälkeen sain sen hyllyyn. Tämä poni on vain todella nätti, muut prinsessaponit eivät ole lähellekään näin onnistuneita kokonaisuuksia.


Näiden ponien symbolit ovat mielestäni aika kamalia, en tykkää niistä yhtään. Ne näyttävät aika raskailta ja kömpelöiltä.

Mutta kai ne on aikoinaan viehättäneet pikkutyttöjä, jotka haaveilivat olevansa itsekin prinsessoja. Ja aika moni keräilijä tuntuu tykkäävän niistä edelleen. :D


2 kommenttia:

  1. Minä taas tykkään kovasti noista prinsessaponeista, kun ne ovat pikkuisen erilaisia, kuin normiponit. Eli juuri noi erikoiset (vaikkakin kömpelöt) symbolit ja tinselit. Varmasti vaikuttaa sekin, ettei mulla ollut noita lapsena. :)

    Tiffany on minunkin suosikki tuosta sarjasta. Siitä tulee mieleen kimaltava lumihanki pakkaspäivänä.

    VastaaPoista
  2. Princess Tiffany on ihana, muut on vähän siinä ja siinä. Ehkä mieli muuttuisi jos näitä näkisi livenä!

    VastaaPoista

Kommentit on tervetulleita! Kommentit tarkistetaan ennen niiden julkaisua.