Sivut

maanantaina, elokuuta 06, 2012

Vielä jotain!

En tiedä mitä olen tehnyt kun onni näin nyt suosii, mutta maanantain kunniaksi käväisin kaikki kaupungin kirpputorit läpi ja paikalliselta Fidalta löytyi eurolla jotain ihanaa.

G1-palapeli! Olen kolunnut kaikki mahdolliset palapelipinot kahden vuoden ajan ja ikinä ei ole löytynyt mitään. Paitsi tietysti nyt.

Palapelissä kirmailee pilvien päällä Rainbow-ponit Parasol ja Sunlight, lisäksi seurana on kaiketi Duck Soup-ankka. Palapelin laatikko on hyvässä kunnossa, muutama kuluma siellä täällä ja pikkuisen likaa. Itse palapeli oli nätisti kasattuna laatikossaan, mutta voi voi; yksi pala on kokenut kovan kohtalon ja kuvaosa palasta on repeytynyt irti.

Mutta tottakai olen tästä löydöstä onnellinen. Olisin varmasti pelkästä laatikostakin yhtä iloinen.

On aina yhtä huvittavaa miettiä, miten reagoi ponilöytöihin kirpputorilla. Tästäkin palapelistä näin vain Parasolin hännän ja aloin nyhtää sitä hullun lailla pinosta pois yhdellä kädellä, koska toisessa oli laukku. Sitten virnuilin onnellisena kun tarkistelin palapelin kunnon.

Parasol: Siis voi ei! Näytänkö mä tolta?!
Ehkä seuraavassa postauksessa pääsen vihdoin esittelemään uusimman ponivaihdon saaliit. :)

3 kommenttia:

  1. Joku näppärähän saisi vaikka maalattua puuttuvan palan :)


    -katti-

    VastaaPoista
  2. Miulta löytyy sama palapeli ^^

    Tosin ilman laatikkoa, niin olen koonnut palapelin kehyksien väliin tauluksi (:

    VastaaPoista
  3. Oih kuinka ihana.

    Idea korjaamiseen: ota värikopio kannesta ja leikkaa sitä puuttuvaan palaan osa.

    VastaaPoista

Kommentit on tervetulleita! Kommentit tarkistetaan ennen niiden julkaisua.