Vuosipäivää

Näin toukokuun alussa vietän keräilyn ja blogin vuosipäivää.

Olen keräillyt poneja ja pitänyt tätä blogia kaksi vuotta ja tuntuu että vasta eilenhän sitä ihmetteli lapsuuden ponien nimiä ja tuntui siltä, ettei millään ikinä tule muistamaan mitään ja kaikki kirpputorin muoviponit näyttivät samalta.

Muutaman kerran on ollut hilkulla, etten lopeta koko harrastusta siihen paikkaan. Mutta minun on ollut pakko myöntää muutaman kerran kahden vuoden aikana, että ponikeräily on sitä, mitä olen jo pari vuotta kaivannut elämääni. Monta vuotta vakavasti masentuneena, itsetuhoisin ajatuksin sai jonkinlaista valoa siitä oivalluksesta, että voisin kerätä lapsuuden rakkaita leluja. Nuo värikkäät ponit olivat jotain, mikä tuntui piristävän elämää ja sain itselleni uusia tavoitteita. Sellaisia, jotka olivat mieluisia ja joita ei ollut pakko jaksaa 24/7. Ponit jaksoivat odottaa, jos en muutamaan päivään jaksanut tehdä muuta kuin nukkua tai maailma tuntui kaatuvan päälle. Lisäksi oli/on ihanaa odottaa ponipakettia postista, sairaslomalaisen/työttömän päivään postin tulokin voi tuoda vaihtelua.

En väitä, että pelkkä ponikeräily olisi auttanut minua masennuksessa ja välillä tuntuu että puhun ponikeräilystä kuin uskoon tulleet uskostaan, mutta minulle tämä on suuri ja tärkeä asia.

Mutta nyt voin paremmin, katson maailmaa ihan eri tavalla ja jaksan jopa uskoa, että minullekin on tässä maailmassa paikka ja ennen kaikkea tulevaisuus. En ole täydellinen, eikä minun tarvitsekaan olla. Olen alkanut uskoa, että olen hyvä tälläisenä, omana itsenäni ja että saatan olla jossain asioissa jopa hyvä.

Kaksi vuotta sitten en uskonut edes eläväni tänne asti, mutta tässä sitä ollaan. Onneksi, voin sanoa katsoessani taaksepäin ajassa. Kahteen vuoteen on mahtunut suunnatonta surua ja iloa elämässäni ja perhepiirissäni ja olen oppinut tärkeitä asioita vastoinkäymisistä, joita olen kokenut.

Varmasti monia ihmetyttää miksi kirjoittelen tälläistä harrastusblogiini ja varsinkin kun olen yrittänyt pitää tämän blogin suurimmaksi osaksi irti masennuksestani ja muutenkin elämästäni. Tuntui vain hyvältä kirjoittaa näin.

Tämä kevät saattaa tuoda elämääni suuria muutoksia ja toivon todella että jaksan eteenpäin ja masennus on tosiaan jäänyt taakse. Jaksamisessa tulee auttamaan ponikeräily ja kaikki siihen liittyvä (muiden keräilijöiden blogit, foorumit...) ja uutena asiana olen innostunut Monster High-nukeista, jotka myös omalla kauneudellaan tuovat iloa päiviini.

Ponikeräily ei ole koko elämäni, mutta se on osa sitä. Ja toivottavasti se on osa sitä vielä monta vuosipäivää. :)

Pahoittelut pettyneille pelkästä tekstipostauksesta, tunteilusta ja tästä tekstistä yleensä. Vuosipäivän kunniaksi olen suunnitellut vielä hieman myöhemmäksi arvontaa, kuten viime vuonna. Siitä myöhemmin lisää.