Sivut

maanantaina, marraskuuta 29, 2010

Fanclub-hamsteri

Suomessakin (ihme kyllä) on oma Sylvanian Families fanclub, johon liittymällä saa pienen tervetulopaketin. Noin kaksi viikkoa sitten maksoin jäsenmaksuni (5€) ja tänään posti oli tuonut paksumman puoleisen kuoren minulle. Tervetuliaispakettiin kuului hahmo, jota ei saa kaupoista ja tälläinen kuoresta kaivautui;



Hamsterivauveli! Poikapuolinen, kun lapseksi (eli varsinaiseksi jäseneksi) laitoin Harmi-kissani (joka on poika). Ihana lisä pieneen kokoelmanalkuuni, hamsterit kun ovat muutenkin hankintalistallani.

lauantaina, marraskuuta 27, 2010

Ponilöytöjä

Tämän viikon keskivaiheilla kävin kiertämässä kirpputoreja ja reissu ei ollut ihan hukkaan heitetty. Pari ponia nimittäin tarttui matkaan. Kaikki kolme ponia löytyi samasta pöydästä.

Hongkongilainen Lemon Drop jäi kuvaamatta, sillä raukka oli juuri silloin toipumassa pään irrotuksesta ja pesusta. Lemon Drop oli varustettu 0,70€:n hintalapulla.

Eurooppalainen G3-mäkkiponi Spring Treat:
Harja on takkuinen vielä käsittelynkin jälkeen, pitää ottaa järeät aseet käyttöön. Tämän malliset mäkkiponit ovat omasta mielestäni yksinkertaisesti rumia, verrattuna esim. mäkkiponi Scootaloohun. Hinta oli vaivaiset 0,20€.

Toinen löydetty G3-poni tuotti hieman päänvaivaa. Omistan jo Sew-And-Son, mutta kotona huomasin jotain erikoista;

Yllä uusi, alla vanha
Sama poni, sama pose, sama sydän, samat karvat... Mutta hetkinen, toisessa ei ole hileitä muovissa! Olin aluksi ihan äimänä ja kehittelin outoja teorioita muottikopioista ja kulumisesta, kunnes sain Paratiisikartanon kautta selville, että kyseessä on dress-up-setin mukana tullut Sew-And-So. Huh, selvisi sekin suuri mysteeri helposti. :) Ponin hinta oli 0,20€.

Kaikki ponit oli ihan ok kunnossa, mäkkiponille ja Sew-And-Sewlle keitin vain karvat, Lemon Drop joutui häntäruosteen poistoon ja pesuun.

torstaina, marraskuuta 25, 2010

Jenkkilän ponit

Viimeinkin USA:n ponipaketti löysi tiensä perille, menihän matkassa kolme viikkoa. Pelkäsin jo paketin jääneen tulliin, mutta ei onneksi.

Ensimmäisenä paketista kuoriutui ihana perusponi, G1 Parasol, joka on todella nätti ja pitkään ollut wantlistallani. Tämä yksilö on ok kuntoinen, paitsi kaulasauma irvistää hieman rumasti.

Karvat on kaikilta paketin poneilta hieman villinä vielä pitkän matkan jäljiltä.

Paketin ainoa varsa oli ihana laventeli/lila Baby Ember, josta on olemassa siis perusversion ja tämän lisäksi vielä kaksi värivariaatiota. Baby Emberillä ei ole symbolia.


Viimeisenä paketista kuoriutui yksisarvinen Sparkler, joka on todella kauniissa posessa. Varmasti paras yksisarvisten pose G1-poneissa.

Harjakset on Sparklerilla ihan täysipitkät, mutta käänsin ne kuvauksessa toiselle puolelle.

Tälläisiä poneja tuli siis tuolta Amerikasta.

lauantaina, marraskuuta 20, 2010

Jotain ihan muuta

Tällä kertaa onkin luvassa jotain ihan muuta kuin poni-juttuja. Ja jos vain mahdollista, niin näitä juttuja on tulossa myös paaaljon lisää tässä blogissa. Ponit väistykää hetkeksi, sillä Sylvanian Families on täällä!

Olen haaveillut näistä ihanista nukkaturkkisista eläinperheistä ja niiden tavaroista jo pitkään. Minulla on joskus viime helmikuussa kaupasta ilmaiseksi saatu esite kys. leluista ja aina tilaisuuden tullen olen selaillut esitettä ja huokaillut Suomessa niin kalliiden söpöläisten perään. Ne on vain niin ihania ja salainen haaveeni on ollut jo pitkään nukkekoti. Koska suurin osa valmiista nukkekotiperheistä (ihmisistä) on aika karmivan näköisiä ja itse tuskin osaisin ihmisiä tehdä, niin eläinrakkaan ihmiseen vetoaa sylvanian ihanat eläinperheet ja yksityiskohtaiset tavarat ja rakennukset. Olen jo jonkin aikaa seurannut Toukkeron  ihanaa keräilyblogia ja haaveillut, että ehkä joskus...

Eilen se "joskus" sitten tapahtui, vaikka rahatilanne ei olekaan mikään paras. Citymarketeissa on 24.11.2010 asti kaikki normaalihintaiset Sylvanian Families-tuotteet -20% ja pakkohan sieltä oli joku pieni paketti mukaan napata. Ja ihastuin täysin!


Voih, katsokaa nyt noita pikkunassuja! Ja noita pieniä leluja ja, ja...

Paketissa tuli Periwinkle kaniperheen (oikaiskaa, jos tunnistin ipanan väärin) ja Macavity kissaperheen nuorimmaiset ja ruokaa, tuttipullot, tutti ja leluja.

Hieman harmittaa, kun noin pienet joutuu nyt hyllyllä yksinään leikkimään ilman aikuisen valvontaa. Mutta eiköhän nämä vieneet sydämen ihan kokonaan ja lisää on tulossa. ;)

Edit. Ja kaikki Sylvanian Families-leluista kiinnostuneet suuntaavat suomalaiselle sylvanian-foorumille.

perjantaina, marraskuuta 12, 2010

Neljä kaunotarta

Selkäsärkyä potevana kirjoittelen tätä sängystä käsin, mutta onneksi eilen rantautui Briteistä G3-poneja päiviä piristämään.


Ensimmäiseksi neljän laumasta esittelyyn pääseekin Magic Marigold, joka on tavattoman kaunis, mutta hieman hassuhkon symbolin koristama poni.


Magic Marigold on vuodelta 2005 ja tämän yksilön karvat on aivan ihanan pehmeät ja silkkiset. Posekin on kaunis.

Toisena marssii esiin Puzzlemint, johon siskoni ihastui täysin. Karvat on ihanan värikkäät ja sopivat hyvin valkoiseen poniin. Posesta en ole ihan varma, sillä pää liikkuu ja tässä ponissa ei ole "kohdistusmerkintää", joka esim. G1-poneista löytyy. Mutta kaunis se joka tapauksessa on. Puzzlemint on kaiketi (?) tullut aikoinaan paketissa jonkin pelin kanssa. Olen vielä niin aloittelija näiden G3-ponien kanssa, että kaikki tieto ei ole vielä hallinnassa.

Bee Bop on tällä hetkellä ainoa sininen G3-ponini. Tinselit on tällä ponilla hieman lentäväiset ja harjakset koko joukon huonokuntoisimmat, mutta symboli ja hassu nimi tekee tästä ponista yhden lemppareistani. :D

Ja viimeisenä kaunotar, joka tuntee nimen Triple Treat. Tämä versio on numero II ja pose on aivan ihana. Jotenkin kaikki diivailevat ponit ovat mielestäni kaikkein kauneimpia. Tämä Triple Treat tuli mukana Sweet Adventures with Triple Treat-setin mukana.


Taas omaksi riemuksi (ja varmasti joidenkin keräilijöiden kauhuksi) hieman G3-poneja lisää kokoelmiini. Omistan G3-poneja nyt huimat 12 konia.

Mutta älkää huoliko, G1-ponien ystävä, sillä seuraava ponipostaus kertoo kaiketi poneista, jotka ovat parasta aikaa matkalla USAsta tänne kylmään Suomeen. :)

maanantaina, marraskuuta 08, 2010

Ihan uudet ihanuudet

Kierrän kirpputoreja enemmänkin tottumuksesta kuin olettaen, että sieltä jotain löytyisi. Joten tämän päivän kirpputorisaldo ponirintamalla oli paras ikinä. Aloitetaanpa kaikkein "vähäisimmästä", eli G3-tyynyliinasta, joka on hyvin, hyvin pienikokoinen.

Mietin juuri, että laitan tyynyliinan koristetyynyn päälle ja saan taas jotain poniaiheista huoneen koristukseksi. :)

Parhaimmat löydöt saivat haukkomaan henkeä ja melkein kiljumaan riemusta. Fidalta löytyi 0,30 eurolla pieni G1 posliinimuki, jossa poseeraa Firefly ja Glory. Mukin kanssa samaan settiin kuuluisi lautanen, mutta vain muki löytyi.


Aivan ihana muki, ensimmäinen ponimuki minkä olen löytänyt. Olen vannonut, että kaiken muun voin ostaa netin kautta, mutta mukit haluan kerätä ihan omina löytöinä. :) Tästä on hyvä aloittaa.

Ihanuudet eivät loppuneet siihen, kun toiselta kirpputorilta löytyi G1 pehmolelu, joka tuntee nimen Posey! Harja on parturoitu lyhyemmäksi poniparalta, mutta muuten tamma on täydellisessä kunnossa. Ihanaa, näitä pehmoponeja katsoin juuri viikonloppuna ebaysta aikeissa ostaa.


Hintaa pehmolla oli 4€.

Täydellinen ponipäivä heti viikon aluksi. :)

lauantaina, marraskuuta 06, 2010

Silmänruokaa



 Ai mitäs nämä on? No tietenkin uusimmat ostokseni (joista maksoin itseni kipeäksi huuto.netissä). Ensimmäinen kuva on G1-kirjasta Annual 1988, jossa on pienen kirjan verran tarinoita ja kuvia ponimaailmasta. Kirja on englanniksi.



Toisena ostoksena hankin G1-sarjakuvalehden, suomeksi (tottakai). Numero on 2/1991.